Yksin – yksinäinen?

Nykyään puhutaan paljon ihmisten yksinäisyydestä ja ilmeisesti tarkoitetaan sen koskevan vain iäkkäitä ihmisiä. Kyllä yksinäisyys voi olla arkipäivää monen muunkin eri-ikäisen ihmisen elämässä ja elämän eri vaiheissa. Seuraavassa kerron omasta näkökulmastani yksin olemisesta – ja miten olen itse saanut torjuttua yksinäisyyden tunnetta.

Itse olen yksineläjä ja ollut sitä jo tosi kauan. Alkoi siitä, kun tyttäreni lähti opiskelemaan Helsinkiin. Sitä aiemmin oli parisuhde päättynyt avioeroon. Olihan siinä alkuun opettelemista, kun ei tarvinnut eikä saanut huolehtia toisesta ihmisestä saatikka nauttia asuinkumppanin seurasta. Siinä vaiheessa tulivat tärkeiksi sukulaiset, ystävät, työ- yhdistys- ja järjestöihmiset.

Jälkeenpäin ajatellen on ollut hyvä asia, että jo siinä vaiheessa olen kuulunut moneen porukkaan. Elämääni on aina sisältynyt muutakin kuin perhe ja työ. Harrastuksiini on kuulunut melkein aina lukeminen ja sen myötä kirjasto on edelleen tärkeä. Nykyään se joskus harmittaa, kun ei voi kommentoida lukemaansa heti tuoreeltaan jollekulle toiselle. Samoin on myös TV-ohjelmien suhteen.

Työssä ollessa ay-toiminta vei paljon aikaa ja melkein harrastus se olikin. Kuuluin oman ammattiliiton hallitukseen useita vuosia. Kokouksia, matkoja ja hyviä ystäviä niiltä vuosilta on riittänyt näihin päiviin saakka. Aikaa myöden tuli myös yhteiskunnallinen osallistuminen eri lautakuntien työskentelyyn. Ei paljon aikaa jäänyt yksinäisyyden pohtimiseen.

Vaikka ikää on kertynyt, niin edelleen ompelen itselleni vaatteita. Koska se oli leipätyötäni, niin ei vielä ole taito kokonaan unohtunut. Aikaa kyllä kuluu tekemiseen enemmän. Hitaaksi olen tullut.

Vielä työelämässä ollessani tyttäreni mies ohjasi minut tietokoneen käytön saloihin. Se on ollut pitkä oppimisprosessi. Usein vieläkin joudun kyselemään neuvoa ja apua ongelmien ilmetessä.

Tietokoneen kautta hoituvat pankki- ja muut maksuasiat. Ajankulua saa sähköposti- ja facebook-ohjelmista, vähän myös peleistä.

Oma koti on jokaiselle tärkeä ja yksineläjälle oma vapaus. Saa tehdä ja olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. Itse pyrin ylläpitämään jonkinlaista päiväjärjestystä. Poikkeukset tuo vaihtelua ja värittävät arkea. Laitan ruokaa itselleni, leivon joskus ja siivotakin pitää välillä.

Eläkeläisyhdistykset ja niiden tapahtumat, luennot, ohjelmalliset tilaisuudet, retket uusiin kohteisiin sekä tämän toiminnan kautta saadut ystävät, ovat tämän päivän elämäni sisältöä.

Liike on lääke, hokevat terveysalan ihmiset. Pitänee uskoa ja siksi liikun jokseenkin joka päivä. Kävely on luontevaa liikkumista. Voimistelemassa käyn kerran viikossa. Ulkona liikkuminen, kokemukseni mukaan, on terapiaa mielelle ja tuntuu muutenkin hyvältä. Pyrin liikkumaan niin kauan, kun kunto pysyy hyvänä tai edes kohtalaisena.

Sairasta omaistani käyn hoitopaikassa tervehtimässä noin joka toinen viikko. Tyttäreni perhe asuu Helsingissä. Heillä on työnsä ja harrastuksensa, mutta puhelin toimii ja yhteys samoin. Onnibussilla pääsen edullisesti heidän luokseen, kun siltä tuntuu. Siellä on muitakin tuttuja, joita on kiva tavata.

Tämä on minun tarinani omasta elämäntilanteestani tällä hetkellä. Voi olla, kun vuosia tulee lisää, kunto huononee ja sitä myötä yksinäisyyden tunne lisääntyy. Siksi pitää ennakoida ja hoitaa ystävyys- ja sukulaisuussuhteita juuri nyt. Toivon myös, että läheisyys säilyy vielä silloinkin, kun askel hidastuu ja elämä kapeutuu. Toivon myös, että nämä tässä kertomani yksinäisyyden torjuntakeinot antavat virikkeitä jollekulle muulle yksineläjälle.

Parhaaksi lopuksi, ystävä voi löytyä täältäkin. Turun Seudun Vanhustuki välittää vapaaehtoisia tukiystäviä niille henkilöille, jotka jostakin syystä ovat jääneet ilman ystävää, juttu-ulkoilu ja puhelinseuraa. Ohjeena edelleen: Elämän iloa ja ystävän tukea.

Mirja Kautonen

Mainokset