Pyöräytä onnenpyörää

Moni on varmaan Turun Seudun Vanhustuen esittelytilaisuuksissa nähnyt värikkään onnenpyörän, pyöräyttänyt sitä ja ehkä saanut voitonkin mukaansa. Viime loppukesällä, elokuun kauniina lämpimänä päivänä olimme tukiystävätoiminnan Santerin kanssa lähdössä Uittamon lavalle ikäihmisten päivätansseihin esittelemään yhdistyksen toimintaa. Paikalla oli kaupungin edustajia ja muita vapaaehtoistoiminnan tahoja.  Laitoin tanssimekon päälle ja menoksi. Mietimme, mikä olisi paras tapa esittelylle yleisötapahtumassa. Rollupin ja lukuisten esitteiden sijasta päädyimme ottamaan mukaan onnenpyörän ja korillisen omenoita.  Se olikin hyvä valinta. Tanssit olivat houkutelleet runsaasti väkeä, eivätkä esitteet välttämättä olisi kiinnostaneet ihmisiä. Kukapa ei haluaisi kokeilla onneaan, kun ei ole mitään menettämistä. Pyöräytys oli ilmainen ja mukaansa sai ainakin Vanhustuen syyskuun tapahtumakalenterin.

 

Kerronpa tässä värikkään Onnenpyörämme historian, sillä se on monen ihmisen idean ja yhteistyön tulosta. Tukiystävätoiminnan Johanna ja Sonja olivat nähneet Lounatuulet yhteisötalossa toimivan Kehitysvammaisten tuki -yhdistyksen käytössä mielenkiintoisen näköisen onnenpyörän, jota he pyysivät pari kertaa lainaksi Vanhustuen tilaisuuteen. Yhdistys teki tuolloin yhteistyötä TST:n työttömien toimintakeskuksen kanssa ja kysyin yhdistyksen vastaavalta onnistuisiko mallinmukaisen onnenpyörän tekeminen työpajalla. He saivat vapaat kädet toteutukselle. Työvuorossa oli silloin puutyöstä kiinnostuneita miehiä ja he ideoivat ja valmistivat onnenpyörän valokuvan perusteella. Palkkioksi sovimme hyvät kahvipullat työporukalle. Parin viikon kuluttua sain noutaa juuri maalatun onnenpyörän työttömien pajalta. Viisari kaipasi vielä hiukan herkistämistä pyöriäkseen vaivattomasti. Sonjan näppärä tuttava sai tehtäväkseen säätää onnenpyörän toimintakuntoon.

 

Onnenpyörä on ollutkin usein mukana esittelyissä. Tuntuu siltä, että on helpompi kertoa yhdistyksen toiminnasta, kun on hiukkasen leikkimielisyyttäkin mukana. Juttu luistaa hyvin ja mielenkiinto säilyy, kun on jotain ihmeteltävää.
Mitä pyörittäessä voi sitten voittaa? Vastaan, että vaikka mitä, hyvin tärkeitäkin asioita riippuen siitä mitä juuri silloin sattuu tarvitsemaan. Ihan joka sektorissa ei ole voittoa, mutta lohdutuspalkintona voi saada vaikkapa karamellin tai omenan. Yhdessä sektorissa on voittona yhdistyksen uusin jäsenlehti. Sen luettuaan on voittanut paljonkin: ajankohtaista tietoa, tärkeitä puhelinnumeroita, ehkäpä uuden ystävänkin, kun sen perusteella menee yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin.
Yhdistyksen logokynä voi olla myös tärkeä voitto, jos tulee äkillinen tarve kirjoittaa jotain muistiin, eikä kassin pohjalta löydy ainuttakaan toimivaa kynää. Sitä paitsi Vanhustuen kynät ovat ekologisia ja itsestään hajoavia eli kynän voi vaikka kompostoida.
Heijastin vasta tärkeä voitto onkin, ainakin nyt syksyn pimeinä aikoina. Se voi jopa pelastaa henkesi. Entäpä sitten Vikingin risteilylahjakortti. Kannattaa mennä, vaikka ei oikeastaan huvittaisi, sillä matkalla voit tavata elämäsi rakkauden. Avaimenperäkin on ihan kelpo voitto. Kannattaa vaihtaa avain aika ajoin uuteen renkaaseen, kun niiden liitännät pakkaavat käytössä löystyä. Mitäpä teet, jos kadotat avaimesi, ei uskalla ajatellakaan.
Mietin itsekseni, mihin onnenpyörän suunnaton suosio perustuu. Värikkyys on hyvä juttu. Keltaisen turkoosin ja vaaleanpunaisen väriyhdistelmä toimii ja piristää mieltä. Voitot ovat tärkeitä ja samoin toiminnallisuus. Arvoituksellisuus myös viehättää. Tuli mieleen Forrest Gumpin repliikki vanhasta elokuvasta. Istuessaan puistonpenkillä suklaarasia sylissään ja kertoessaan elämänsä tarinaa hän sanoi kuuntelijalle: ”Elämä on kuin suklaarasia, koskaan ei tiedä, mitä saa.”
Niin se juuri on. Aika ajoin on hyvä pyörittää onnenpyörää ja kokeilla mitä on tulossa. Elokuussa Uittamon tanssilavan vierustalla otetussa kuvassa seison Santerin ja yhdistyksen entisen harjoittelijan Annikan kanssa onnenpyörän vieressä.  Santeri pyöritti viisaria ja on lähdössä marraskuun lopulla yhdistyksestä eri suunnalle keskittyäkseen paremmin opintoihinsa. Minun työsopimukseni päättyy joulukuussa. Nyt pyöritän viisaria ja toivon mielessäni…

 

Marja, yhdistystyöntekijä

Mainokset

One Comment

  1. Marja Tuohimaa sanoo:

    Kiitos Marja hienosta tarinasta! Onnenpyörä antakoon sinulle juuri sen mitä toivoit, ja bonuksena vielä paljon hyviä ja elämää rikastuttavia hetkiä.

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.