Mahdollisuuksien Turku esittäytyy Vanhustuen harrastusmessuilla

”Me tiedämme, mitä me olemme, mutta emme tiedä, mitä meistä voi tulla.”
(William Shakespeare: Hamlet. Suom. Matti Rossi)

Turun Seudun Vanhustuki ry järjestää ikäihmisille Mahdollisuuksien Turku -harrastusmessut 8.10. kello 14-16 Turun Ruusukorttelin juhlasalissa. Paikalle saapuu yli 20 esittelijää, jotka edustavat monipuolisesti ikäystävällisiä harrastusmahdollisuuksia, kuten liikuntaa, opintoja, kulttuuria ja rentoa yhdessäoloa. Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin, ja se järjestetään yhteistyössä Turun kaupungin hyvinvointitoimialan kanssa.

Messut palvelevat erityisesti heitä, joilla on kiinnostusta löytää uutta sisältöä elämäänsä, esimerkiksi eläkkeelle jäämisen tai Turkuun muuttamisen vuoksi.

-Ajatus Mahdollisuuksien Turusta lähti itämään viime syksynä Vanhustuen senioriasumisen messuilla. Eräs messuvieras kertoi muuttaneensa vastikään kaupunkiin. Hän oli kiinnostunut Turun harrastus- ja kulttuuritarjonnasta, muttei uutena tulijana tiennyt mitä täällä voisi tehdä, emmekä pystyneet hänen tiedonjanoaan silloin tyydyttämään, taustoittaa yhdistyksen toiminnanjohtaja Nina Karuneva.

Nyt Vanhustuki on saanut kokoon runsaan kattauksen alueen vapaa-ajantarjontaa keskustelukerhosta kuntosaliin. Messuilla voi esimerkiksi tulla tervehtimään Hali-Koiraa sekä seurata tanssi- ja lauluesityksiä. Esittelijöiden valinnassa on pyritty paitsi ikäystävällisyyteen, myös monipuolisuuteen: toiset aktiviteetit vaativat kohtalaista kuntoa, toiset ovat hyvin kevyitä. Osa ei maksa mitään, osa on kohtuuhintaisia. Jos esittelijöiden joukosta ei löydy juuri sitä itselle sopivaa, paikalla on myös Liikkuva resurssikeskus, joka osaa vinkata muista Turun mahdollisuuksista.

-Turun Seudun Vanhustuen toiminnan ytimessä on arvokkaan vanhuuden turvaaminen esimerkiksi yksinäisyyttä vähentämällä ja mielekästä tekemistä tarjoamalla. Olemmekin erittäin iloisia, että saamme yhdessä Turun kaupungin kanssa näyttää, miten monipuolista ja hauskaa vanhuus voi olla. Kuten yhdistyksemme toimintaan osallistuvat ikäihmiset usein toteavat, harrastaminen tai muu säännöllinen virkistäytyminen on ratkaisevan tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, korostaa Karuneva.

Messuille ovat tulossa Turun Seudun Vanhustuki, Aarnen talli, Auralan Setlementti, Turun hyvinvointikeskukset, Turun vapaa-aikatoimiala (mm. liikuntapalvelut ja kirjasto), Turun kesäyliopisto, Hali-Koira, Omaishoitokeskus, SenioriKulkuset, Liikkuva resurssikeskus, Tanssiseura Sekahaku, Jyrkkälän Tarmoryhmä, Teatteri Akseli, TSL Turku, Tuomiokirkkoseurakunta, Turun ammatti-instituutin senioriklupi, Turun Karaokeklubi, Turun Naisvoimistelijat, Turun NMKY, Turun suomenkielinen työväenopisto ja Turun Vanhusneuvosto.

Tervetuloa!

Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/423984978222104/

Kuva: Markus Koljonen, Wikimedia Commons